Uusia lukijoita suosittelemme aloittamaan tästä.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sovittelu tällä viikolla

Kuten aiemminkin todettua, blogin päivittäminen on hankalaa siinä vaiheessa, kun asia on jo oikeuslaitoksen hoidossa. Sen verran voimme kertoa, että asian käsittely alkaa tällä viikolla Espoon käräjäoikeudessa sovittelumenettelynä. Mikäli sovitteluyritys epäonnistuu, asia siirtyy tuonnemmaksi ja käsitellään normaalina oikeuskäsittelynä.

Kannehan lähti oikeuteen jo viime heinäkuussa. Vastapuolet antoivat vastineensa loppusyksystä. Arwo-Kivitalot Oy:n vastine sisälsi niin paljon virheellisiä väittämiä, että pyysimme käräjäoikeudelta marraskuussa lupaa antaa vielä siihen lausuma. Lupa saatiin.

Zekatan vastine sisälsi vain vaatimuksen kanteen hylkäämisestä sillä perusteella, että kanne olisi nostettu väärässä foorumissa. Väite perustui Zekatan sopimusehtoon, jonka mukaan erimielisyydet ratkaistaan välimiesoikeudessa.  Zekatan sopimusehto on juridisesti pätemätön. Välimiesmenettelyehto ei sido kuluttajaa. Kuluttajalla on aina oikeus saada asiansa käsiteltyä normaalissa oikeusprosessissa.

Alkuperäisen kanteen, vastapuolten vastineet ja toisen lausumamme laitamme luettavaksenne käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen.

Oikeuteen lähdemme rauhallisin mielin. Kaikki asiakirjat ja todisteet on tallessa ja järjestyksessä.

15 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja tyyntä mieltä!!! :-)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että prosessi etenee... voimia käsittelyyn!

    Br,

    keippa from jondis

    VastaaPoista
  3. Voimia ja jaksamista, olette mielessäni.

    Toivon, että oikeus voittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatiais jarjella ajatellen jonkun pitaisi oleman vastuussa kohteen rakentamisessa havaituista virheista, mutta valitettavasti Suomalainen oikeuslaitos ei ole niin selva piirteinen joten ensin sovitellaan ja sitten yritetaan varmaan sovitella lisaa jossain vaiheessa tuomari esittanee jotain nahkapaatosta jne jne.... joten tarkkana saa olla koska oikeuden kaynnissa on aina omat riskinsa ja paatos sitten kun se joskus tulee on varmuudella kohtuu kallis jollekin osapuolelle ja karuimmillaan arvokas kaikille. Jarjestelmahan on sellainen etta tiettyyn rajaan asti oikeutta kannattaa kayda mutta jossain vaiheessa paadyttaneen tilanteeseen jossa kannattaa miettia millaisia riskeja kannattaa ottaa, joten toivottavasti rakentaja on valinnut oman edustajansa huolella. Huolimattomasti hoidettu oikeusprosessi kun voi tehda paljonkin lisaa hallaa... Niin ja normaalilla kotivakuutuksellahan ei pitkaa prosessia lapikayda.

      Poista
    2. Kyllä, jutun lopputulos on Suomessa verrattavissa kalliilla osallistumismaksulla järjestettyyn arvontaan.

      Ongelmalliseksi asian tekee se, että välttämättä (kantajan) asianajajan ammattitaito ei takaa jutussa saadun lopputuloksen oikeudenmukaisuutta.

      Kun otetaan huomioon asiassa kulunut aika,
      tekee tämä usein jos sinällään oikeudesta saatavan päätöksen/ratkaisun kyseenalaiseksi. Mielestäni huolellisen tuomarin tulisi huomioda päätöksessään tämäkin asia, varsinkin heikomman osapuolen näkökulmasta.

      Toisaalta haluaisin uskoa, että nyt julkisuuteen esitettyjen vastapuolen virheiden oltua näinkin selkeät, ei virheiden laatu huomioiden, asiaa voida sivuuttaa.

      Jos taas kantajan asianajaja menestyy, tuo tämä sekä hyvää kantajille, että asianajajan työlle ja ennekaikkea hänen työnsä arvostukselle - tulevaisuudessa.

      Poista
  4. Oikeus varmaankin (tai ainakin juristit) voittavat tässä asiassa.
    Se vielä on epäselvää, kumpi häviää enempi, asiakas vai urakoitsija

    VastaaPoista
  5. Toivomme teille parasta mahdollista lopputulosta ja tsemppiä oikeus voittakoon!!!!

    VastaaPoista
  6. Hei,

    Haluaisin kysyä, millaisessa tilassa tontillanne talo on tällä hetkellä? Onko se purettu pois vai onko sitä alettu korjaamaan? Entä miten asutte tällähetkellä?

    Onnea oikeudenkäyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo ja tontti on siinä kunnossa, kuin rakennusvalvonta määräsi sen rakennuskieltoon kesällä 2010. Me rakentajat asumme vuokralla.

      Poista
    2. Tämä episodi on tullut maksamaan teille niin paljon, ettei sitä taida voida rahassa mitata. Toivon teille kovasti voimia ja eiköhän kaikki käänny vielä parhain päin

      Poista
  7. Hei!

    Kiitos, että pidätte tätä blogia ja niin ollen varoitatte myös muita rakentajia epäluotettavista toimijoista. Meillä on kivitalo suunnitteilla ja olemme pitäneet myös Arwo-kivitaloja varteenotettavana vaihtoehtona. Kiitos heidän epärehelliseksi paljastuneen toimintansa, emme kyllä enää edes harkitse heidän firmaansa! Ja kieltämättä ne pehmeät styroksiharkotkin hieman epäilyttävät.

    Voimia taisteluun oikeuden puolesta! Myötätuntoni on täysin teidän puolellanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä...Rakennustyö on runkorakenteen osalta edennyt niin vähän, että pienellä kustannuksilla kaikki olisi voitu korjata. Eikös urakoitsijakin ollut tarjoamassa ostaa kohteen??
      Mielestäni rakentajalla ei ole ollut realistista kustannustietoutta pohjatöistä (kallioinen rinnetontti) ja nyt sitten yritetään korjata mokaa riitelemällä.
      Käykääpä katsomassa kohdetta!

      Poista
    2. Ei liity ko caseen mitenkaan mutta ei ne harkot ihan pehmoisia ole jos veto / puristuslujuus on 3 tonnia / nelio niin ei tuo ihan pehmoista tavaraa ole tallakin tyomaalla suurimmat virheet on tehty osaamattomien urakoitsijoiden toimesta ei sen vuoksi etta ko tavarasta ei voisi mitaan yleensakaan rakentaa.... Tosin jos itse vastaavaan materiaaliin paatyisin niin valitsisin kylla pontillisen harkon koska maatiais jarjella ajatellen sen asentaminen vaarin on vaikeampaa, lisaksi kannattaa miettia sitakin etta mita suuremmat kannakset valumuotissa on niin sita vaikeampaa sita on valaa tayteen.

      Poista
  8. AnonyymiMar 29, 2012 05:27 AM
    Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä...Rakennustyö on runkorakenteen osalta edennyt niin vähän, että pienellä kustannuksilla kaikki olisi voitu korjata. Eikös urakoitsijakin ollut tarjoamassa ostaa kohteen??
    Mielestäni rakentajalla ei ole ollut realistista kustannustietoutta pohjatöistä (kallioinen rinnetontti) ja nyt sitten yritetään korjata mokaa riitelemällä.
    Käykääpä katsomassa kohdetta!

    Ensiksi - et ole tainnut sisäistää mitä on tapahtunut? Kohde on ollut rakennuskiellossa. Ainoa hyväksytty korjausmenetelmä maksaa 30t€. On aika riskialtista lähteä korjaamaan sitä, jos vastapuoli ei hyväksy sitä.

    Toiseksi - urakoitsija ei ole tarjoutunut ostamaan kohdetta.

    Kolmanneksi - tontilla porattiin ja räjäytettiin yhtenä päivänä. Toisena päivänä kiviaines vietiin pois. Mielestäni ei kovinkaan kallioinen tontti. Ja pohjatöillä ei todellakaan ole mitään tekemistä urakoitsijan tekemiin virheisiin - miten voisikaan olla? Kohdetta ei vain voi jatkaa, ennenkuin asiat sovittu.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Toivon kuitenkin, että pysytään asiassa.