Uusia lukijoita suosittelemme aloittamaan tästä.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Haasteet toimitettu käräjäoikeuteen

Haasteet sekä Arwo-Kivitalot Oy:lle että Zekatalle saatiin toimitettua oikeuteen heinäkuun puolivälissä. Kesän aikana emme ole tehneet blogiin päivityksiä, koska tässä vaiheessa prosessia kaikkea ei voi heti julkisesti kertoa.

Edellisen päivityksen ja haasteen tiedoksisaamisen jälkeen Zekata on lopettanut toimintansa. Vielä kesäkuussa Zekata julkaisi asiakassivuillaan tiedotteen, jossa toimitusjohtaja totesi, että ”Zekata elää ja voi hyvin.” Nyt sivuilla pahoitellaan, että ” toiminta ajautui ahdinkoon villa painajainen -blogin ja suomi24 -sivuston kirjoittelun sekä keväällä hesarin todella yksipuolisen jutun vuoksi.”

Yrityksen toiminta ei ajautunut ahdinkoon blogimme takia, vaan omien toimintatapojensa takia. Suomi 24 -sivusto on Arwo-Kivitalot Oy:n foorumi. Me kommentoimme asiaamme ainoastaan omassa blogissamme. Helsingin Sanomat puolestaan antoi juttua varten puheenvuoron myös muille osapuolille.

Jutun kirjoittanut toimittaja otti meihin yhteyttä julkaisupäivän iltana ja kertoi saaneensa useita yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tavalla tai toisella ovat työnsä puolesta tekemisissä tällaisten asioiden kanssa. Heillä kaikilla oli toimittajalle kerrottavanaan sama viesti: vastapuolen kommenteista paistoi läpi alalle tyypillinen vastuunpakoilu. Ehkä myös ihan tavalliset rakentajaperheet huomasivat saman.

Blogiin tulleiden kommenttien kautta saimme tietää, että tutut nimet ovat perustaneet uusia yrityksiä Zekatan raunioille. Zekatan entinen vastaava mestarimme Hannu Viitanen työskentelee toimitusjohtajana yrityksessä nimeltä Top-Built Oy ja Zekatan entinen toimitusjohtaja Samuli Suomala toimii saman yrityksen hallituksen puheenjohtajana. Muut Zekatan työntekijät ovat siirtyneet Valvoteamin palvelukseen, jossa Zekatan entinen hallituksen varapuheenjohtaja on nyt hallituksen puheenjohtaja. Toivomme hartaasti mahdollisten asiakasperheiden puolesta, että kyseisten yrittäjien kyky ja halu kantaa vastuunsa virheistään korjaantuu sillä, että firman nimi muutetaan joksikin toiseksi.

Juttumme käsittely alkanee oikeudessa aikaisintaan marraskuussa.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Zekata myöntää valvontalaiminlyönnin


Zekata on julkaissut asiakassivuillaan tapaustamme koskevan tiedotteen. Sivuille pääseminen edellyttää Zekatan käyttäjätunnuksia. Tiedote on julkaistu Helsingin Sanomien jutun jälkeisenä päivänä. Sen on allekirjoittanut uusi toimitusjohtaja Janne Tanskanen. Tiedotteen saimme sähköpostiimme eräältä Zekatan nykyiseltä asiakkaalta.

Tiedotteessa toimitusjohtaja myöntää valvontalaiminlyönnin, toteaa vastaavan työnjohtajan lakisääteiset vastuut ja sen, ettei vastaava mestari voi siirtää vastuuta esim. rakentajalle tai urakoitsijalle tai kenellekään ulkopuoliselle. Lisäksi todetaan, ettei rakennushankkeeseen ryhtyvältä edellytetä Suomessa rakentamisosaamista.

Asiakkaita muistutetaan, kuinka tärkeää on ilmoittaa vastaavalle mestarille siitä, milloin rakenteita peitetään. Meidän tapauksessamme ei valitettavasti auttanut se, että mestari kävi tontilla kun raudoitukset ja rakenteet olivat vielä näkyvissä ennen valuja. Tämän työmaakäynnin hän itse Helsingin Sanomissa myönsi. 

Zekatan palveluita kehutaan toteamalla, että ”kuvallinen ja ajantasainen dokumentointi tuottaa kiistatonta faktatietoa ja nostaa samalla kiinteistön arvoa.” Meidän tapauksessamme vastaava mestari tuhosi nämä faktatiedot.

Tavarantarkastaja pyysi Viitaselta työmaapöytäkirjaamme jo viime kesänä kahteen kertaan: ensin tavarantarkastustilaisuudessa suullisesti ja sen jälkeen vielä sähköpostitse. Pöytäkirjaa ei koskaan toimitettu. Herää kysymys, milloin työmaapöytäkirjan tuhoaminen on todellisuudessa tapahtunut. Ei liene aiheeton kysymys sekään, onko tuhoaminen ollut yksin Viitasen idea, jos firmasta ei löydy lakisääteisestä dokumentista varmuuskopiota. Oma neuvomme Zekatan nykyisille asiakkaille onkin, että omasta työmaapöytäkirjastaan kannattaa varmuuden vuoksi ottaa kopio itse.

Ilahduttavaa, että valvontavirhe vihdoin myönnetään. Pidämme kuitenkin omituisena sitä, että asiakkaaseen, jolle virheestä on aiheutunut isot vahingot, ei firmasta oteta mitään yhteyttä. 

Suomalan Helsingin Sanomien puheenvuoroa lainaten tekemämme ”reklamaatio koski todella pieniä asioita. Jos motivaatio olisi ollut talon rakentaminen, eikä kosto, jolla saa meidät konkurssiin, perhe asuisi nyt onnellisesti uudessa talossaan.” Reklamaatiomme koski sitä, ettemme saaneet vastaavaan mestariin viikkokausiin yhteyttä, vaikka tilanne tontillamme oli vakava. Motivaatiosta ei ole apua, jos työmaa määrätään toimenpidekieltoon. Kostosta puhuminen on ala-arvoista.  Ko. ilmaisun käyttäminen paljastaa kuitenkin, että jotakin väärää on tullut sanojan itsensäkin mielestä tehtyä.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Villa Painajainen Helsingin Sanomissa 1.6.2011


Blogilla ja Helsingin Sanomien jutulla oli tarkoitus varoittaa muita perheitä joutumasta samaan helvettiin, mihin itse olemme joutuneet. Viitasen, Suomalan ja Taavitsaisen Helsingin Sanomiin antamat kommentit vahvistivat, että oli oikein varoittaa muita näistä toimijoista. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka valmiita he ovat valehtelemaan.

Suomalan väite siitä, että sopimuksemme Zekatan kanssa olisi Petrin koulutustaustan takia saatu puoleen hintaan on valhe. Pyysimme Zekatalta tarjousta sähköpostitse ja saimme tarjouksen paluupostissa. Zekatan hinta oli 4400 euroa + kilometrit (n. 600 euroa) + 150 euroa/vuosi muuttopäivästä lopputarkastukseen saakka. Eli arviolta 5500 €. Zekata oli kaikista tarjouksen antaneista toiseksi kallein. 

Viitanen huomautti aivan oikein vastuunsa mukaisesti työturvallisuuspuutteista, mutta mitään riitaa asiaan ei liittynyt. Asia on todettavissa jo aiemmin julkaisemastamme kirjeenvaihdosta Zekatan kanssa. Siinä Petri lupaa korjata asian.

Viitanen kertoi Hesarissa tehneensä tarkastuksia tontillamme vain sattumalta, muilla työmailla käydessään. Tämä on valhe. Hellman soitti hänelle joka kerta, kun työmaa oli edennyt siihen vaiheeseen, että tarkastus oli aiheellinen. Lisäksi Petri soitti hänelle muutaman kerran. Viitanen suoritti ”toivottomalla” työmaallamme 10 työmaakäyntiä, sisältäen tarkastukset ja viralliset katselmukset. Kaikki nämä käynnit hän oli kirjannut Zekatan työmaapöytäkirjaan. Mitäköhän mieltä rakennusvalvonta on Suomalan paljastuksesta, että Viitanen on pikaistuksessaan tuhonnut työmaatamme koskevan lakisääteisen työmaapöytäkirjan?

Hesarissa Viitanen kertoo seuraavaa: "Ennen valua olin käynyt työmaalla, kun kellarin muotteja oli asennettu muutama kerros. Ne olivat suorassa, kun valu alkoi." Tässä vaiheessa olisi viimeistään pitänyt huomata, että terästys oli tehty rakennesuunnitelmien vastaisesti. Tämä tuli selväksi tavarantarkastuksessa auki piikatusta seinästä.

Viitasen väite siitä, että Ahot ilmoittivat jo joulukuun alussa 2009, etteivät tarvitse hänen palvelujaan on valhe. Päinvastoin - pyysimme Viitasta ja Suomalaa auttamaan meitä. Vasta 1,5 kuukautta tämän jälkeen jouduimme lopettamaan yhteistyön, kun Zekataan ei saatu mitään yhteyttä.

Arwo-Kivitalojen Esko Taavitsaisen väite siitä, että urakka olisi sovittu aloitettavaksi marraskuun alussa on valhe. Päivämäärää ei voitu sopia, koska sopimuksentekohetkellä rakennuslupa oli vasta rakennusvalvonnassa odottamassa hyväksyntää. Siksi urakka-ja kauppasopimukseen kirjattiin, että urakka aloitetaan erikseen sovittuna ajankohtana. Rakennuslupa myönnettiin 8.10, aloituskokous pidettiin 22.10, kaivinkoneurakoitsija pääsi aloittamaan 29.10 ja pohjatyöt olivat valmiit 17.11. Hellman aloitti työt 24.11. Aloituspäivästä sovittiin puhelimessa pohjatöiden aikana. Puhelusta ei ole dokumenttia, mutta kaikista yllämainituista sellaiset löytyvät. Aloituspäivästä kolmen viikon päähän urakoitsijalla oli sovittuna toisen työmaan aloitus. Eli töiden alkaessa oltiin aikataulussa kaikin puolin.

Taavitsaisen väite siitä, että me ehdotimme sopimuksen purkamista on valhe. Tätä asiaa on käyty läpi kohdassa Viesti kuluttajavirastolle.

Kesän myrskyn jälkeen, kun rakennusvalvonta oli määrännyt kohteen toimenpidekieltoon, ei ollut mitään järkeä järjestää Taavitsaisen toivomaa, Taavitsaisen, Hellmanin, meidän ja Zekatan välistä tapaamista tontille. Toimenpidekielto ja määräys ulkopuolisesta tarkastuksesta oli jo päällä.

Taavitsaisen väite siitä, että Arwo-Kivitaloille ei tarjottu mahdollisuutta teettää urakoitsijan kanssa lisätutkimuksia työmaallamme on valhe. Tavarantarkastuksen jälkeen heidän toimestaan kellarikerroksessamme suoritettiin röntgenkuvaus, joka paljasti vielä suurempia ongelmia, jotka Arwo-Kivitalot yritti pimittää. Tämä on käsitelty kohdassa "Kolikon toinen puoli". Tämän tutkimuksen seurauksena kunta määräsi uuden lisätutkimuksen, jonka Arwo-kivitalot halusi suorittaa. Sitäkään hän ei suostunut tekemään rakennusvalvonnan edellyttämällä tavalla. Tämä asia on puolestaan käyty läpi kohdassa "Arwo-kivitalot tarjoaa kertakorvausta".

On totta, että Arwo-kivitalojen tarjoama 20 000 € kertakorvaus ei kelpaa. Helsingin Sanomissa mainittua sovintoehdotusta emme ole saaneet nähtäväksemme. Tarjottu lunastushintakaan ei siis ole tiedossamme. Annoimme kirjallisen suostumuksemme Taavitsaisen vaatimukseen, ettemme julkaise sovintoehdotusta blogissa. Sen jälkeen Taavitsainen esitti vielä lisävaatimuksen, ettemme saisi mitenkään edes kommentoida sitä blogissa. Siihen emme suostuneet.

Vastapuoli sortui Helsingin Sanomissa vääristelemään tapahtumien kulkua valehtelemalla. Valehtelu asioista, jotka on helppo tarkistaa, on tyhmää. Kun valehtelemalla pyritään mustamaalaamaan toista osapuolta, muuttuu se häpeälliseksi.


maanantai 16. toukokuuta 2011

Oikeudenkäyntiä odotellessa


Viimeinen kuukausi on ollut hiljaista blogin päivityksen suhteen. Aikamme on kulunut muuttopuuhissa uuteen halvempaan vuokra-asuntoon. Onneksi pahin on jo takana päin.

Pääsiäistä edeltävässä kirjoituksessa kerroimme, että meille on tarjottu konkreettista apua.  Erään talofirman toimitusjohtaja kävi tutustumassa kohteeseemme ja ilmoitti olevansa halukas auttamaan. Pyysivät talomme kuvatkin. Sitten katosivat. Osoittaa aikamoista "tyylitajua" käydä tuhlaamassa omaisuutensa menettäneen perheen aikaa täysin turhan takia. Onneksi edes toinen yrityksistä näyttäisi olevan mukana tosissaan.

Arwo-kivitalot valitti aikoinaan, että yritys ei saa mahdollisuutta päästä ääneen tällä palstalla. Annoimme yritykselle mahdollisuuden kommentteihin, mutta mitään ei ole kuulunut. Sen sijaan blogiin tuli jonkin ajan kuluttua seuraava anonyymi kommentti. Päätelkää itse, onko kirjoittaja täysin ulkopuolinen blogin lukija:

Blogin kirjoittaja on tainnut unohtaa kertoa olennaisia asioita itsestään!!! Jäi työttömäksi ja potki duunarit pois työmaalta. myrskyssä aiheutunut seinien romahtamaninen johtui ensinnäkin hänen omasta typeryydestään koska ei valanut seiniä heti niin kuin piti! Teki muitakin hommia itse raksalla ja pistänyt monia omia virheitään myös tämän "hellmannin" piikkiin. Ja nyt hakee oikeutta omista mokistaan levittämällä ja yleistämällä paska rakennuttajista tällaisella blogillaan. Tämä mies ei koskaan tulee saamaan oikeudessa voittoa koska purki sopimuksen "hellmannin" kanssa ja kertoi tekevänsä itse hommat loppuun. olisi kannattanut miehen miettiä ennenkuin menee sörkkimään omaa rakennustaan. Kun sopimus purettu ja itse jatkettu hommia raksalla ei oikeus ota tällaisia kuvia huomioon koska voivat olla osalta myös blogin kirjoittajan omia mokia. katsotaan kauanko tämä teksti tosi asiasta täällä pysyy vai poistetaanko se heti nähdessään että hups! jäipä oma osuus asioihin kertomatta! älkää uskoko kaikkea mitä kirjoitetaan hyvät ihmiset!!!

Anonyymi kommentoi tekstiä Rakennustyö Hellman Ky - kuvia25.4.2011



Netin keskustelupalstoilla liikkuu paljon toinen toistaan hullumpia spekulaatioita hankkeeseemme liittyen. Siitä syystä valotamme hieman yksityiskohtia valinnoista, joita olemme tehneet.

Yhden puutalon rakentaneina halusimme seuraavan talomme olevan kivitalon. Kun tontti oli ostettu, niin seuraavaksi päätimme hyvissä ajoin palkata vastaavan mestarin ongelmien välttämiseksi. Lähetimme tarjouspyynnön kaikkiaan viiteen vastaavan mestarin palveluksia tarjoavaan yritykseen. Kaikista tarjouksista valitsimme Zekatan, joka oli tarjouksen antaneista toiseksi kallein. Valintamme painottui Zekataan, joka antoi ymmärtää olevansa varma valinta, koska he tekevät bisnestä ainoastaan pientalotyömailla.




Seuraavaksi oli vuorossa talopakettifirmojen kilpailutus. Lähetimme tarjouspyynnöt 18 kivitaloja tarjoavaan yritykseen. Tarjouskilvan edetessä kiinnostuimme yhä enemmän EPS-harkosta, koska lämmöneristävyys oli tärkein yksittäinen kriteeri runkomateriaalia valittaessa. Myös EPS-harkon kevyt käsiteltävyys siinä tapauksessa, että rungon pystytys jäisi meille, oli merkittävä etu.

Arwo-kivitalot oli ylivoimaisesti kallein tarjouksen antaneista kolmesta EPS-harkkotoimittajasta. Valitsimme kuitenkin sen, koska saimme heidän kauttaan mielestämme edullisen pystytysurakan. EPS-harkon helppo työstettävyys ja kevyt käsiteltävyys näkyi siis urakan hinnassa. Arwo-kivitalot lähetti työmaallemme Rakennustyö Hellman Ky:n, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta EPS-harkoista.


Katastrofin siemenet oli kylvetty. Mitä näille firmoille kuuluu tänään ?

- Zekatan vastaava mestarimme on hävinnyt yrityksen yhteystiedoista.

- Rakennustyö Hellman Ky:n omistaja on myymässä kolmikerroksista kivitaloaan.

Zekatan ja Rakennustyö Hellmanin Rating-luokitus on laskenut toukokuussa C-luokkaan:









Taloussanomien mukaan "rating on jatkuvapäivitteinen luokitusjärjestelmä, joka yrityksen toimintaa, taustaa, taloutta ja maksutapaa koskevaa informaatiota järjestelmällisesti keräämällä ja analysoimalla arvioi luottokelpoisuutta ja yrityksen kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä luotoista."


Maailman suurimman yritys- ja luottotietoja tarjoavan Dun & Bradstreetin Ratingoppaan mukaan "vakuudeton luotonanto C-luokitetuille yrityksille merkitsee erittäin suurta luottoriskiä." "C-asiakkaan ovella on oltava ensimmäisenä jonossa."

- Arwo-kivitalot Oy on sen sijaan jättänyt hakemuksen kahdesta uudesta osakeyhtiöstä, jotka odottavat rekisteröintiä Kaupparekisterissä. Hakemus on jätetty sisään 3.5.2011.

Y-tunnus 0832396-3 Arwo-kivitalot Oy, jonka kanssa teimme kaupat

Uudet yritykset:

Y-tunnus 2406292-7 Arwo-kivitalot Oy
Y-tunnus 2406291-9 Arwo-kivitalot Oy Oulu


Ensimmäiseksi tulee mieleen, olisiko näillä järjestelyillä jotakin tekemistä sen kanssa, että me rakentajina kärsisimme myyjän aiheuttamat vahingot ja että Arwo-kivitalot voisi jatkaa toimintaansa entisellään. Muuta selitystä emme ainakaan toistaiseksi ole keksineet.




keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pientä edistymistä havaittavissa

Blogin myötä olemme saaneet paljon kannustusta ja neuvoja, miten kannattaisi edetä. Meille on myös tarjottu konkreettista apua, jotta voisimme jatkaa rakennushanketta eteenpäin. Olemme keskustelleet myös lakimiehemme kanssa vaihtoehdoista, millä tämä prosessi saatetaan seuraavaan vaiheeseen. Kerromme näistä enemmän myöhemmin.

Pääsiäisemme kuluu muuttopuuhissa. Ikäväksemme olemme pakotettuja muuttamaan hieman kauemmaksi rakennuspaikastamme halvemman vuokran perässä.

Valtakunnallisen sanomalehden toimittaja kävi haastattelemassa meitä viime viikolla. Toivottavasti juttu saadaan ulos toukokuun aikana.

Kiitos tähänastisista kommenteistanne. Toivotamme kaikille (Haukiputaallekin) hauskaa pääsiäistä.

Pete ja Kirsi

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Arwo-Kivitalot tarjoaa kertakorvausta



Lähetimme rakennusvalvonnan hyväksymät korjaussuunnitelmat Arwo-Kivitalot Oy:lle kommentoitavaksi 6.4. Vastauksen saimme keskiviikkona 13.4. Näyttää siltä, että mikään keino tai taho ei pysty asiaa Arwo-kivitaloille simultaanitulkkaamaan.


Ohessa asianajan välityksellä saamamme vastaus:

Terve,

Päämieheni on tutkinut aiempien kellarillisten ok-kohteiden rakennesuunnitelmia, jotka ovat muiden kuin Insinööritoimisto Oulun Talorakenne suunnittelemia ja joiden toteutuksessa Arwo-kivitalot Oy on ollut mukana.

V.2005-2007 Inspis Oy:n suunnittelema kolmekerroksinen talo Haukiputaalle valmiiksi tehtynä. Kaikkien maanpaineseinien terästys :
Vaakatasossa 2 x T10 joka harkossa ja pystyssä vain sisäpinnassa T10 K300. Talo on 3 kerr. kahdella ontelolaattavälipohjalla. Ei mitään ongelmaa kantavuuksien suhteen, vaikka pisimmillään on 9,8 m maanpaineseinää ilman tukevia sisäseiniä, ja ulkopuolella n.2,4m korkeudelle maata seinää vasten.

V. 2007-2008 Maperak Ky:n suunnittelema kolmekerroksinen talon runko Ouluun. Maanpaineseinien terästys: US1 vaakatasossa joka harkossa vain sisäpinnassa T10 ja pystyssä vain sisäpinnassa T12 K150. US3 vaakatasossa sisäpinnassa joka harkossa T10 ja ulkopinnassa T8. Pystyssä sisäpinn. T10 K250 ja ulkop.
T8 K250. Talo on 3 kerr. kahdella ontelolaattavälipohjalla. Ei mitään ongelmaa kantavuuksien suhteen.

V.2010 Insinööritoimisto Suvacon suunnittelema kaksikerroksisen talon runkorakenteet Haapavedelle.Kaikkien maanpaineseinien terästys: Vaakatasossa
2 x T10 joka harkossa ja pystyssä sisä- ja ulkopinnassa T8 K250. Ei mitään ongelmaa kantavuuksien suhteen.

Mm. näiden perusteella päämieheni katsoo, että kohteessa ollaan tekemässä ylimitoitettuja toimenpiteitä. Saadakseen mahdollisuuden osoittaa tämän sekä päämiehellesi että rakennusvalvontaviranomaiselle, hän haluaisi Arwo-kivitalojen kustannuksella teettää kohteessa lisätutkimuksia kellarin seinien nykyisen kantavuuden toteamiseksi ja oikeiden mahdollisten korjaustoimien valmistelemiseksi. Pyydän päämiehesi suostumusta tähän ja hänen mahdollisia aikataulutoiveitaan /rajoitteitaan.

Toisena vaihtoehtona päämieheni tarjoaa kiistasta päästäkseen 20 000 euron kertakorvausta sillä varauksella, että hänen täytyy ensin  varmistaa urakoitsijan kanssa, ettei tilisuhteiden selvittäminen sen kanssa vaikeudu. Päämieheni haluaa kuitenkin varata oikeuden periä korvaukset blogin aiheuttamista seurauksista sikäli kun laillinen menestymiskelpoinen peruste korvausten vaatimiselle olisi.



Alla vielä rakennesuunnittelijan viesti sen jälkeen kun hän oli nähnyt lähettämäsi aineiston.

Ystävällisin terveisin
xxx


Arwo-Kivitalot toistaa samaa tarinaa kerta toisensa jälkeen, eikä suostu ymmärtämään, mitä rakennusvalvonta on lisätutkimuksesta määrännyt. 17.11.2010 järjestetyssä tilaisuudessa määrättiin korjaussuunnitelman lähtökohdaksi, että seinissä ei ole teräksiä lainkaan, koska niiden määrää, laatua ja sijaintia on mahdoton määrittää ja siten kapasiteettia laskea. Lisäksi määrättiin, että kaikki eriste on poistettava toiselta puolen kellarin seinärakennetta betonivalujen epäonnistumisten varmistamiseksi. Kolmantena määräyksenä oli, että epäonnistunut betonointi on korjattava.


Oulun seudulla on varmasti taloja, joissa on harvempi terästys, kuin mitä meidän taloomme on piirretty. Näillä taloilla ei ole mitään tekemistä meidän talomme kanssa.

Arwo-Kivitalojen tarjoama 20 000 € kertakorvaus on paitsi naurettava, myös pöyristyttävä. Meille on aiheutunut kuluja reilusti yli tuon 20 000 € pelkästään ylimääräisistä vuokrista.

Kattotuolit ovat seisoneet Sepan tehtaalla joulukuusta 2009 odottamassa urakan valmistumista. Joulukuussa 2010 maksoimme tämän takia säilytysmaksua Sepalle 1200 €. Tammikuusta 2011 eteenpäin Sepa veloittaa meitä tuplahinnalla eli 200 € joka kuukaudelta. Luultavasti olisi järkevintä pyytää Sepaa hävittämään kattotuolit.

Mikäli alakerta päätetään korjata hyväksytyn suunnitelman mukaan, niin uudet anturat, harkot ja työ maksaa vähintään 10 000 €. Lisäksi 9 m2 häviäminen talon hyötyneliöistä pienentää jälleenmyyntiarvoa tämän asuinalueen tämän hetkisten neliöhintojen mukaan noin 30 000 €. Neliömäärä kasvoi edellisestä kirjoituksesta 8 -> 9 m2, koska edellisessä laskelmassa ei oltu huomioitu kevyiden väliseinien muuttumista kantaviksi.

Mikäli alakerta päätetään aloittaa puhtaalta pöydältä, niin purkaminen maksaa noin 20 000 €. Tämä on purkutöihin erikoistuneen Kos-Ket Oy:n arvio. Heidän edustaja kävi eilen tontilla arvioimassa purku-urakkaa.

Lisäksi joudumme ostamaan ja tekemään/teettämään:

- uudet anturat
- uudet harkot koko taloon
- kantavat väliseinä
- uudet ontelolaatat
- maanpaineseinien osalle ladottujen harkkojen purkaminen ja uudelleen latominen


Muita kuluja olimme listanneet jo ”Kolikon toinen puoli” -osassa blogiamme.

Arwo-Kivitalojen suhtautuminen tilanteeseen hakee vertaistaan. Heidän toimintansa on tehnyt meidän elämästämme ajoittaista helvettiä ja aiheuttanut isot ylimääräiset kustannukset. Kertakorvauksen tarjoaminen kertoo siitä, että myyjä alkaa ymmärtämään roolinsa. Sen sijaan tarjottu summa ei ole linjassa aiheutettujen vahinkojen kanssa.


Arwo-Kivitalot kertoo yrittävänsä löytää lakisääteistä perustetta, jolla saisi meidät korvausvelvollisiksi blogin aiheuttamista seuraksista. Blogi ei seurauksia aiheuta, vaan yhtiön oma toimintatapa. Koska juristin tuntihinta on lähes 300 €,  autamme Arwo-Kivitalot Oy:tä tässä kohdin ja neuvomme ihan ilmaiseksi: yrityksen toiminnasta saa kirjoittaa vapaasti, kunhan esitetty tieto on totta.  Blogissamme emme myöskään ole kirjoittaneet mistään yksityisyyden suojan piiriin kuuluvasta.

Sen sijaan Arwo-Kivitalot on Suomi24-foorumilla levittänyt meistä perätöntä tietoa esim. siitä, että olisimme saaneet rahallista korvausta, tai että urakan epäonnistumisessa olisi rakentajalla ollut oma osuutensa. Arwo-Kivitalot on samassa yhteydessä ilmoittanut tehneensä blogistamme rikosilmoituksen.

Tiedoksi Arwo-Kivitaloille: eräs rikostutkija kollegoineen oli löytänyt blogimme ja otti yhteyttä. Saamamme neuvo oli tehdä Arwo-Kivitaloista rikosilmoitus rikosnimikkeenä törkeä petos.

Arwo-Kivitalot on valittanut, ettei pääse ääneen tällä palstalla. Viime perjantaina tarjosimme Arwo-Kivitaloille mahdollisuuden vastata tällä palstalla esitettyihin kysymyksiin. Vastauksia emme ole saaneet. Lisäkysymyksenä haluamme esittää, että hyväksyisikö Arwo-Kivitalojen edustaja omaan uuteen taloonsa näin toteutetut seinärakenteet?




perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kolikon toinen puoli


Arwo-Kivitalot on muissa foorumeissa ilmaissut halunsa julkaista meille toimittamansa vastineen.

Vastine on 18 sivua pitkä vuodatus täynnä väitteitä, joista mikään ei liity asian ytimeen, eli siihen, miksi tontillemme jäi urakoitsijan jäljiltä toimenpidekieltoon määrätty purkukuntoinen talo.

Meiltä on kysytty avoimuuden nimissä, miksi emme julkaise Arwo-Kivitalojen vastinetta kokonaisuudessaan. Suurin syy on se, että  vastineessa pyöriteltävät asiat ovat epäolennaisia ja lisäksi valheellisia. Valheiden vuoksi vastineen julkaisu edellyttää meiltä kommentointia. Ilman kommentointia ulkopuolisen on mahdotonta tietää, mikä on faktaa, mikä fiktiota.


On mahdollista, että julkaisemme vastineen myöhemmin. Läpikäynti- ja kommentointityö on joka tapauksessa tehtävä oikeudenkäyntiä varten. Tällä hetkellä valmiina on viisi ensimmäistä sivua. Harkitsemme myös vastineen julkaisua osissa sitä mukaa, kun saamme valmista. Julkaisemme nyt vastineesta kommentoituna vain niitä osia, mitä Arwo-Kivitalot on esittänyt muualla verkossa, kuten esim. väitteitä siitä, että olisimme saaneet virheistä rahallista korvausta.

Ote Arwo-kivitalojen 22.11.2010 päivätystä vastineesta:

Arwo-kivitalo Oy:n pieni liiketoiminta on minun antaman lainan varassa, joten joudun kaikessa kustannuksissa olemaan erittäin tarkka ja tähän asiaan liittyvissä kustannuksissa kääntymään urakoitsijan puoleen. Olemme ( Arwo-kivitalot ja Rakennustyö Hellman ) kuitenkin olleet alusta asti halukkaita hoitamaan maanpaineseiniin kohdistuvan tarpeellisen ja yhdessä sovitun tutkimuksen ja korjaamaan maanpaineseiniin kohdistuvat virheet. Mutta emme tavarantarkastus -, vuokra - eikä ensimmäisen kerroksen keskeneräiseen harkkorakennelmaan kohdistuvia vaateita, koska Ahot sai jo loppu-urakasta sovittaessa hyvän korvauksen siihenastisista virheistä.

Tässä on yksi ongelman ydin: Arwo-Kivitalot ei ole suostunut millään ymmärtämään sitä, että tutkimukset tulee tehdä sen mukaan, mitä rakennusvalvonta määrää. Ei sen mukaan, mitä mieltä Arwo-Kivitalot tutkimustavasta on. Myös väite hyvästä korvauksesta on mielestämme naurettava.


Arwo-Kivitalot sooloili rakennusvalvonnan määräämien tutkimusten kanssa loputtomiin. Jopa siinä määrin, että rakennusvalvonta lähestyi meitä ja kysyi olemmeko rakentajina tietoisia siitä, mitä Arwo-Kivitalot on tekemässä. Arwo-Kivitalojen näkemys tutkimuksen tekotavasta ei ollut rakennusvalvonnan määräysten mukainen.


Luottamus Arwo-Kivitaloihin mureni lopullisesti, kun Arwo-Kivitalojen palkkaaman röntgenkuvaajan kuvista paljastui ongelmia betonivaluissa. Röntgenkuvaaja lähetti kyseiset röntgenkuvat meille ja kertoi, että häntä on "ohjeistettu" olemaan ottamatta huomioon epäonnistuneita betonointeja. Tästä huolestuneena pyysin rakennesuunnittelijaa ottamaan nämä ongelmat korjaussuunnitelmassa huomioon. Koska vastausta en häneltä saanut, niin lähetin tästä tiedotuksen rakennusvalvontaan 16.11.2010. Päivä oli sama, jolle Arwo-Kivitalot oli varannut ajan korjaussuunnitelman esittelyyn. Ajanvarauksesta Arwo-Kivitalot ei informoinut meitä rakentajia lainkaan. Tiedon ja kutsun korjaussuunnitelman esittelytilaisuuteen saimme rakennusvalvonnasta.




Hyvä esimerkki siitä, miten röntgenillä voidaan saada selvyys betonoinnin onnistumisesta
Valkoinen osa kuvassa on betonia. Mitä valkoisempaa, sitä parempaa.


Hiekkaa seinässä. Röntgenlaitteiston kuva-alan koko on 22 x 22 cm.



Esittelytilaisuudessa rakennusvalvonta soitti röntgenkuvaajalle, joka kaiutinpuhelimen välityksellä kertoi kaikkien siellä olleiden kuullen, että häntä oli "ohjeistettu" olemaan hiljaa epäonnistuneista betonivaluista ja että betonointi ongelmakohdissa vastaa rakenteelliselta lujuudeltaan lähinnä "hiekkaa seinässä". Paikalla olivat rakennusvalvonnan esimies, kaupungin rakenneinsinööri, Arwo-Kivitalojen rakennesuunnittelija, uusi vastaava mestarimme ja rakentajaperheen isäntä. Arwo-Kivitalojen rakennesuunnittelija oli siis päättänyt pitää omana tietonaan kellarikerroksen epäonnistuneet valut ja samalla yrittänyt jättää lopullisen vastuun siitä ja sen seurauksista rakentajan harteille. Rakennusvalvonta määräsi uuden ulkopuolisen tutkimuksen tehtäväksi.

Seuraavaksi Arwo-Kivitalojen väitteisiin meille annetusta rahallisesta korvauksesta. Sopimusta purettaessa olimme maksaneet urakkaa koskevista neljästä maksupostista kaksi ensimmäistä. Kolmas maksuposti olisi erääntynyt, kun 1. kerroksen (yläkerran) seinät on valettu. Sopimuksen purkuhetkellä yläkerran harkkoja oli ladottu järjettömään neljän metrin korkeuteen ja mitään valuja ei ollut tehty. ”Hyvityksenä” saimme siis tämän harkkojen ladontatyön tarvitsematta maksaa mitään maksuposteista 3 ja 4.

Lainaus sopimustekstistä:

Maksuposti jaettu neljään 4 475 euron erään seuraavasti:

1. erä kun anturat valettu - maksoimme koko summan, vaikka 45% anturoista jäi tekemättä
2. erä kun kellarin seinät on valettu
3. erä kun 1 kerroksen seinät on valettu
4. erä kun työ vastaanotettu.

”Hyvityksenä” saatu kelvoton ladontatyö lensi myrskyn myötä kaivantoon. Ne osat, jotka jäivät pystyyn, puretaan raudoitusvirheiden takia ja mahdollisesti koko talo. Arwo-Kivitalot on tapahtumista erittäin tietoinen, mutta on silti sitä mieltä, että olemme saaneet virheistä isot korvaukset.

Lisäksi menetimme lähes 2000 €, koska anturoiden maksuposti tuli maksettua, vaikka työ oli vielä kesken ja sellaiseksi jäi. Harkkojen osalta olemme tappiolla lähes 
10 000 €, koska suurin osa yläkerran harkoista joudutaan ostamaan uudelleen. Lisäksi purettavat harkot joudutaan viemään kaatopaikalle,  koska niitä ei voi käyttää uudelleen. Tavarantarkastukseen ja uuden ulkopuolisen tutkimuksen teettämiseen on kulunut lähes 8000 €. Meidän on vaikea hahmottaa tästä Arwo-Kivitalojen mainitsema "hyvä korvaus", sillä rahallista korvausta Arwo-Kivitalojen aiheuttamista tuhoista emme ole saaneet senttiäkään.

Puuduttaa, että joudumme käyttämään aikaa Arwo-Kivitalojen perättömien väitteiden vääriksi todistelemiseen. Koska Arwo-Kivitaloilla ei ollut minkäänlaista omaa valvontaa, kaikki heidän saamansa ja esittämänsä tieto on peräisin joko urakoitsijalta tai vastaavalta mestarilta.

Onneksi Arwo-Kivitalojen väitteisiin vastaaminen on suhteellisen helppoa, koska asioimme enimmäkseen sähköpostilla ja surkea työ puhuu myös puolestaan.


Sillä aikaa, kun me keskitymme Arwo-Kivitalojen vastineeseen, niin annamme Arwo-Kivitaloille myös mahdollisuuden kommentteihin tälle palstalle. Arwo-Kivitalot syyttää meitä urakan epäonnistumisesta. Nyt kysymmekin Arwo-Kivitaloilta, että mitä me urakan tilaajana olisimme voineet tehdä toisin, että:

- seinät eivät olisi täynnä kylmäsiltoja
- seinissä olisi rakennekuvien mukaiset ja urakkahinnassa maksetut teräkset
- seiniä olisi tuettu valun aikana ja niitä ei tarvitsisi oikaista jälkeenpäin
- valu ei olisi pullahtanut kolmea kertaa
- betonia olisi seinärakenteessa kaikkialla ja tasaisesti (KHH:n oven kohdalla kymmenien litrojen aukko sekä röntgenkuvien paljastamat epäonnistumiset)
- rakennepiirustuksia olisi ylipäätänsä osattu lukea oikein (autokatoksen ja KHH:n ulko-oven katoksen tuenta on väärin tehty, olohuoneen/keittiön ikkuna-aukot ovat liian pienet)
- yläkerran harkkoseinässä olisi ollut liimaa joka saumassa
- yläkerran harkkoseinää ei olisi ladottu lähes 4 metrin korkuiseksi ja kadottu paikalta (kellarin valu pullahteli jo kahden metrin valuissa)
- kotimme ei olisi ollut toimenpidekiellossa viime kesästä saakka ja ettei "hyvityksenä saatu" seinä makaisi kaivannon pohjalla



torstai 7. huhtikuuta 2011

"Ei tässä ittelle tehä!"

Yksi kommenteista herätti. Sellaisenaan sitä ei ikävä kyllä uskalla julkaista, mutta hieman moderoituna kylläkin.

"Lähelle tehtiin paritaloja. Itse peruin valun kun lämpötila oli -9c, silti paritalojen alemman kerroksen valuja tehtiin kyseisenä aamuna. Iltapäivällä kävin mielenkiinnosta kysymään millä he suojaavat kuivuvan betonin jäätymiseltä oli vastaus vähintäänkin jäätävä. "Ei tässä ittelle tehä".

Mitä luulette? Jos urakoitsija tai vastaava mestarimme olisivat olleet omalla tai lähisukulaisen työmaalla? Olisiko jälki ollut samanlaista, kuin meidän tontilla?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Arwo-Kivitalot vaatii blogin tekstien poistamista

Arwo-Kivitalot lähestyi meitä lakimiehensä välityksellä vaatien blogin tekstien välitöntä poistamista.

Vaihtoehdoksi tarjottiin, että muuttaisimme "tekstiä sellaiseksi, josta neutraalisti ilmenee koko tilanne, eri osapuolten roolit ja Arwo-Kivitalojen näkemys asiasta." Meidän motiiviksi ilmoitettiin hänen päämiehensä ja Arwo-Kivitalojen liiketoiminnan saattaminen halveksunnan alaiseksi.

Arwo-Kivitalot on saanut lukuisia yhteydenottoja, jossa blogin lukeneet ovat lähestyneet firmaa negatiiviseen sävyyn.

Lopuksi meitä pyydetään harkitsemaan korvausten toivossa sitä, että "mistä pieni yhtiö, jolla ei kohta ole tulovirtaa pystyisi mitään korvauksia tai oikeudenkäyntikuluja maksamaan."

Ikävää ehkä, mutta emme sattuneesta syystä pysty tuntemaan kovin syvää sympatiaa yhtiötä kohtaan, joka on kumppaneineen vienyt meiltä lukemattomat yöunet, aiheuttanut ääretöntä stressiä ja siten myös vaikuttanut meidän perheemme hyvinvointiin. Blogista on nyt otettu henkilönimet pois, mutta meidän tontillamme on edelleen tonttikyltissä (jota ei voi poistaa) kaikkien nähtävänä meidän nimemme. Huolen lisäksi on siis kärsitty ja kärsitään edelleen, julkista häpeää.

Pyydämme kuitenkin lukijoita pidättäytymään suorista purkauksista Arwo-Kivitaloja ja muitakin asianosaisia kohtaan. Suodaan heille rauha miettiä asiaan ratkaisua.

Kauppasopimuksen Arwo-Kivitalojen kanssa solmimme elokuussa 2009. Samainen elokuu oli myös toisella tapaa merkityksellinen kuukausi. Viikko sopimuksen allekirjoituksen jälkeen meille syntyi ihana poika. Iltatähdestä on hurjasti iloa koko perheelle.


Mukula silloin, kun meille selvisi, että sopimus puretaan.

Tässä tarinassa riittää myös ironiaa. Jouduimme purkamaan sopimuksen huhtikuussa Arwo-Kivitalojen aloitteesta, kun meille selvisi, että urakkaporukalla ei ole aikomustakaan palata työmaallemme. Sopimuksen purkamispäivänä Arwo-Kivitalot ehdotti meitä referenssiksi:

"Voinko / kannattaako minun käyttää Teitä referenssinä esim. näin Espoo Petri ja Kirsi p 040-123456 ?"

Vastasimme silloin kieltävästi. Viime viikolla tulimme toisiin ajatuksiin. Tämä blogi toimikoon referenssinä.

Olemme saaneet pari rakentavaa kommenttia, jotka olen ollut pakotettu moderoimaan pois, koska nämä tekstit ovat mielestäni sisältäneet henkilökohtaisuuksia, joista voin joutua vastuuseen. Joten, jos jonkun kommenttia ei ole julkaistu, kannattaa yrittää uudestaan. Olemme myös päivisin töissä, joten ei kannata huolestua, jos kommentti ei ihan heti ilmaannu palstalle.


Käykää lukemassa tämä. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9781019

Meitä ei teksti huoleta yhtään, koska olemme Arwo-Kivitalojen mainitsemaan vastineeseen tutustuneet.

Arwo-Kivitalojen väite siitä, että olisimme moderoineet pois "Arwo-Kivitalossa asuvien" kommentteja pitää paikkansa. Näitä kommentteja oli tasan kaksi ja samaiset tyytyväiset Arwo-Kivitalossa asuvat lähettivät ne myös tänne. Poistetut viestit ovat Anonyymin kommentti 5.4. klo. 21.59 ja Juhon kommentti 5.4. klo. 22.20.

On varmasti mahdollista, että on onnellisia Arwo-Kivitaloissa asuvia. Nämä ihmiset ovat todennäköisesti ostaneet harkot Arwo-Kivitaloilta ja laittaneet ne itse paikalleen. Näin minunkin piti tehdä, mutta ajattelimme nopeuttaa talonrakennushankkeen läpivientiä parilla kuukaudella ja päädyin ottamaan heiltä harkkojen lisäksi myös urakan. Iso virhe!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kiitos tuesta

Blogin suosio on saavuttanut muutamassa päivässä uskomattomat mittasuhteet. Emme olisi ikinä uskoneet, että ihmisiä kiinnostaa talonrakennus tässä määrin. Tuen määrä on ollut huikeaa. Kiitos - se auttaa ja antaa uskoa tulevaan.

Moni varmasti epäilee, että mikä on totta ja mikä meidän keksimää. Tiedoksi - emme ole laittaneet tänne mitään materiaalia, emmekä tule laittamaan, mitä emme pysty sähköpostien , valokuvien tai nauhoitettujen puheluiden avulla pitävästi todistamaan. Puheluita oli pakko alkaa nauhoittamaan, kun tajusimme, että homma lähtee lapasesta ja iso osa keskusteluista käydään puhelimessa.

Sitten asiaan. Tänään hanke nytkähti eteenpäin. Kaupungin määräämän lisätutkimuksen tekijä sai korjaussuunnitelman hyväksytettyä rakennusvalvonnassa. Sen mukaan kaikkiin kellarin ulkoseiniin tultaisiin muuraamaan uusi kantava sisäseinä 150 mm harkolla seinän sisäpuolelle. Väliin jätettäisiin pieni tuuletusrako. Tämä pienentäisi kellarin kokoa 7-8 neliötä. Ts. suihkuhuoneen ja saunan verran. Tuollekin on pakko laskea joku hinta.

Olemassa olevia anturoita pitäisi leventää ja muutenkin vahvistaa 28 m matkalta. Lisäksi uusia anturoita pitäisi valaa noin 12 m, jonka päälle rakennetaan samasta 150 mm harkosta väliseinää tukemaan maanpaineseinää. Portaat kellarista yläkertaan oli piirretty ulkoseinän viereen. Nyt on vielä selvitettävä, onko porrasaukon mitoitus ontelolaatassa sellainen, että portaat saadaan tehtyä määräysten mukaisesti.

Seuraavaksi onkin edessä arvionti siitä, kumpi tulee halvemmaksi - kellarin korjaaminen ja yläkerran uudelleen tekeminen vai talon purkaminen ja aloittaminen alusta.




torstai 31. maaliskuuta 2011

Kun unelma muuttuu painajaiseksi

Kun perhe tekee päätöksen talonrakennushankkeesta, niin päätös on useimmille taloudellisesti elämän suurin. Tätä hanketta tukemaan on luotu rakennusmääräykset, joita noudattamalla talo rakennetaan. Rakennusmääräysten noudattamista valvoo jokaisessa kunnassa rakennusvalvonta. Ennen rakennushankkeen aloittamista rakennusvalvonta asettaa rakennusurakkaan ryhtyvälle tehtäväksi palkata rakentamisen eri osa-aloista vastaavia asiantuntijoita, jotka pitää hyväksyttää rakennusvalvonnassa. Vastaava mestari vastaa, että talo rakennetaan normien mukaisesti. Jotta voidaan olla varmoja, että näin todellakin on tehty, vastaava mestari yhdessä kunnan rakennustarkastajan kanssa käy läpi vaaditut katselmukset rakennushankkeen edetessä.

Meidän perheen  tavoitteena oli moderni, lähes passiiviluokitukseen yltävä koti, jonka runkomateriaalina on EPS-styroksiharkko. Tiiviin ulkokuoren lisäksi taloon oli suunniteltu lämmönjakojärjestelmäksi vesikiertoinen lattialämmitys, jonka energiansaannista vastaisi sähkön lisäksi vesitakka ja aurinkopaneelit. Lisäksi IV-koneen tuloilman lämmitystä oli suunniteltu tehostettavan Valloxin maalämpöpiirillä.

Päädyimme ostamaan harkot sekä antura- ja ulkoseinäurakan Arwo-Kivitaloilta. Vastaavan mestarin palvelut ostimme ainakin pääkaupunkiseudulla hyvin näkyvästi esillä olevalta Zekata-nimiseltä firmalta.

Urakkaa tuli tekemään marraskuun lopussa 2009 karkkilalainen Rakennustyö Hellman Ky. Urakan piti kestää kolme viikkoa. Urakka eteni anturavaiheesta asti horjuen. Anturoista puuttui tartuntateräksiä, seinät olivat kierot ja täynnä kylmäsiltoja, harkkoseinien valu pullahti kolme kertaa viivästyttäen urakkaa ja olohuoneen ikkuna-aukot olivat liian pienet. Lopuksi urakka jätettiin kesken. Eikä tässä kaikki - en vain näe järkeä luetella kaikkia laiminlyöntejä. Pointti tulee selväksi vähemmälläkin.



Tähän vaiheeseen runkourakka jätettiin 20. tammikuuta 2010.


12. kesäkuuta 2010 voimakas kesämyrsky heitti urakkaporukalta kesken jääneitä yläkerran muottiharkkoja talon ympärillä olevaan kaivantoon. Paljastui, että kellarikerroksen ja 1. kerroksen väliset tartuntateräkset puuttuivat lähes kokonaan. Teräksistä 10% oli paikallaan. Seinien vaakateräkset olivat liian harvassa ja osittain harjateräkset olivat liian ohutta. Myös harkkojen väliset liimaukset olivat puutteelliset. Joissain saumoissa oli uretaania ja joistain se puuttui kokonaan. Kaivantoon lentänyt seinä oli korkeudeltaan noin 4 metriä. Kellarikerrosta tehdessä betonivalu pullahteli jo kahden metrin korkuisissa valuissa. Väkisin tuli mieleen, että nyt oli rakennettu 4 metriä korkea EPS-harkkoseinä siten, että kun joku sen joskus valaa, niin se on sitten siinä. Harkot hajoavat väkisin betonin paineesta - varsinkin kun jätetään liimaa välistä pois.

Rakennusvalvonta kävi tontilla myrskyn jälkeen, asetti hankkeemme rakennuskieltoon ja määräsi ulkopuolisen tarkastuksen. Oli syytä epäillä, että kellarikerros oli myös tehty rakennesuunnitelmien vastaisesti. Saatuaan tiedon epäilystä Zekata väitti kaiken olevan kunnossa kellarikerroksen osalta.


12. kesäkuuta 2010 myrskyn repimä julkisivu

Teetimme määräyksen johdosta tavarantarkastuksen, jossa todettiin, että rakennesuunnitelmia ei oltu noudatettu ja työ oli tehty hyvän rakennustavan vastaisesti.  Tavarantarkastus maksoi meille 7.000 euroa. Tarkasturaporttiin Arwo-kivitalot ei reagoinut millään tavalla, mutta saatuaan asianajajaltamme vaatimuskirjeen alkoi ns. tapahtua.

Arwo-kivitalot tilasi kohteeseemme röntgenkuvauksen, jonka ilmeinen tarkoitus oli tehdä tavarantarkastus merkityksettömäksi. Röntgenkuvien perusteella tehtiin korjaussuunnitelma, joka todettiin rakennusvalvonnassa täysin riittämättömäksi ja samalla määrättiin vielä uusi ulkopuolinen tutkimus. Arwo-Kivitalojen tilaaman röntgenkuvaajan otokset nimittäin paljastivat, että myös betonointi oli ilmeisen epäonnistunut. Röntgenkuvaaja otti meihin jälkikäteen yllättäen yhteyttä ja kertoi, että häntä on "eräältä taholta" painostettu olemaan ottamatta huomioon näitä epäonnistuneita valuja, vaikka hänen näkemyksensä mukaan röntgenkuvissa paljastunut betoni vastaa rakenteelliselta lujuudeltaan lähinnä hiekkaa seinässä. 25%:ssa röntgenkuvista oli betonoinnissa huomauttamista. Käymästämme röntgenkuvia koskevasta kirjeenvaihdosta huolimatta rakennesuunnittelijamme oli myös päättänyt jättää nämä betonivalujen epäonnistumiset huomioimatta. Voisikohan johtua siitä, että hän on talomyyjämme yhteistyökumppani?

Tätä tullaan aikanaan puimaan oikeudessa, sillä talomyyjä kiistää kaikki tosiasiat, kaiken vastuunsa ja kaikki korvausvaatimukset ja syyttää urakan epäonnistumisesta meitä esittämällä toinen toistaan hullumpia väitteitä. Ex-vastaava mestarimme Zekatasta puolestaan selitti tavarantarkastajalle laiminlyöntejään syyttämällä meitä laskujen maksamatta jättämisestä. Sinänsä hullua, sillä tämä on dokumentaatiolla todistettavissa oleva vale. Urakoitsijaa me emme pystyne saattamaan vastuuseen, koska hän toimi Arwo-Kivitalojen lukuun.

Jotain on pielessä, kun rakentaja voi täysin ilman omaa syytään joutua näin epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Perhe ostaa urakan, joka tehdään väärin, palkkaa tunnetusta firmasta vastaavan mestarin, joka ei huomaa virheitä ja jonka kanssa kunnan viranomainen hyväksyy väärin tehdyn työn. Sitten kohde määrätään toimenpidekieltoon ja rakentaja jää kuukausikaupalla yksin vastuuseen kaikesta. Kaiken lisäksi suurin osa laiminlyönneistä tapahtui sillä aikaa, kun rakentajaperhe oli omassa leipätyössään ansaitsemassa perheelleen niitä rahoja, jolla maksaa rakennusmateriaalit, sopimuksen mukaisen urakkatyön ja vastaavan mestarin palvelut sekä rakennusvalvonnan määräämät maksut.

On mahdollista, että talomme joudutaan purkamaan, jos se osoittautuu korjaamista halvemmaksi vaihtoehdoksi. Lähipäivinä selvinnee, mitä korjaaminen tulisi maksamaan. Korjaaminen tarkoittaa paitsi ylimääräisiä kustannuksia, myös sitä, että alakerran neliöistä saattaa hävitä n.10 m2. Se on paljon se, koska talo suunniteltiin alunperin niin, ettei hukkaneliöitä ole.

Kuinka monen normiperheen per*e kestää toisten aiheuttamat 100 000 € lisäkustannukset rakennusbudjettiin? Tällä hetkellä olemme muuttamassa kauemmaksi tontistamme halvempaan vuokra-asuntoon, koska meidän pitäisi jo asua uudessa kodissamme. Ylimääräisten vuokrien maksaminen ja talolainan yhtäaikainen lyhentäminen käy kukkaron päälle.

Toinen meistä oli pakotettu vaihtamaan työkuvaansa siten, että ylitöiden tekeminen tuli mahdolliseksi ja siten nostaa ansiotasoa, jotta voimme ylipäätänsä jatkaa talonrakennusprojektiamme. On selvää, että emme voi jäädä odottamaan mahdollisesti vuosia kestävää oikeusprosessia.  Edellisen talon myynnistä saatuja, rakentamiseen tarkoitettuja rahoja on nyt kymppitonnikaupalla kiinni urakoitsijan virheiden aiheuttamissa laskuissa;  tavarantarkastuslaskussa, lisätutkimuksessa, asianajopalkkioissa,  kattotuolien tehtaalla säilytysmaksuissa ym. ym.

Ostimme tontin nykyisen pankkikriisin alkuvaiheessa tietäen, että rakennustarvikkeiden hinnat olivat alhaiset. Tämän viivästyksen aikana rakennustarvikkeiden hinnat ovat paikoin nousseet jopa 20-30%. Jos alkuperäinen budjetti oli 270 000 € ilman tonttia ja ulkopuolisia urakoita, niin on helppo ymmärtää, kuinka paljon rakennusbudjetti on paisunut pelkästään hankkeen viivästymisen takia.

Pääoman, joka meillä oli useamman vuoden kestäneen edellisen talomme rakennustyön tuloksena, pystyivät nämä toimijat tuhoamaan muutamassa viikossa. Pitäisimme itseämme rikollisina, jos emme edes yrittäisi varoittaa muita astumasta samaan kuoppaan.  Valtakunnallinen sanomalehti kiinnostui tarinastamme. Toivottavasti juttu julkaistaan lähitulevaisuudessa. Jatkot pidetäänkin sitten täällä.

Sivun oikeassa ylälaidassa on muutama linkki, jonka takaa löytyy kuvia työmaalta, kirjeenvaihtoa Zekatan kanssa ja viesti kuluttajaviranomaiselle.

terveisin,

Pete ja Kirsi