Uusia lukijoita suosittelemme aloittamaan tästä.

torstai 7. huhtikuuta 2011

"Ei tässä ittelle tehä!"

Yksi kommenteista herätti. Sellaisenaan sitä ei ikävä kyllä uskalla julkaista, mutta hieman moderoituna kylläkin.

"Lähelle tehtiin paritaloja. Itse peruin valun kun lämpötila oli -9c, silti paritalojen alemman kerroksen valuja tehtiin kyseisenä aamuna. Iltapäivällä kävin mielenkiinnosta kysymään millä he suojaavat kuivuvan betonin jäätymiseltä oli vastaus vähintäänkin jäätävä. "Ei tässä ittelle tehä".

Mitä luulette? Jos urakoitsija tai vastaava mestarimme olisivat olleet omalla tai lähisukulaisen työmaalla? Olisiko jälki ollut samanlaista, kuin meidän tontilla?

8 kommenttia:

  1. Voi jeesus sentään! Toivottavasti saatte kuitenkin elämänne unelman jonkinlaiseen kuosiin!

    Itsellämme on myös rakennusprojekti takana - kokemiltanne kauheuksilta olemme itse välttyneet.

    T: J-P

    VastaaPoista
  2. Tuossa -9 asteen lämpötilassakin pystyy ihan hyvin vielä valamaan, kunhan on varautunut jälkitöihin yms. Se ei ole ongelma, Suomessa ollaan kuitenkin talvellakin totuttu rakentamaan.

    Voi olla, että urakoitsija olisi huolehtinut paremmin juurikin jälkilämmityksistä yms. jos olisi ollut oma tai sukulaisen työmaa kyseessä. Osa urakoitsijoista on kyllä valitettavasti liikkeellä tällä "hällä väliä" -asenteella.

    Tsemppiä ja jaksamista teille oman taistelunne kanssa!

    VastaaPoista
  3. Meidän tilanteessa ostimme talon myyjältä, joka oli ottanut taloprojektin itselleen myydäkseen talon sitten eteenpäin eli myyntitarkoituksessa. Kun kaupanteon jälkeen talossa alkoi ilmetä ongelmia ja tuli oltua yhteydessä myös projektin vastaavaan mestariin, ilmeni mm. se, että myyjä ja mestari olivat toistensa tuttuja. Vastaava mestari oli kaikesta täysin pihalla, joten oli aika ilmiselvää, että vastaavan mestarin tosiasiallisiin tehtäviin ei ollut ainakaan kuulunut projektin valvominen. Eli voi se mennä näinkin päin.

    Laki ja määräykset edellyttävät vastaavan mestarin käyttöä. Meidän oikeudellinen suhde myyjään oli selviö, mutta mielenkiintoista onkin näiden vastaavien mestareiden vastuukysymykset.

    Onneksi huomasitte virheet näin aikaisessa vaiheessa. Todellinen tragedia tästä olisi tullut siinä tapauksessa, että olisitte joskus myyneet valmiin talon eteenpäin ja vasta seuraava omistaja olisi tajunnut nämä piilevät virheet. Siinä tapauksessa te olisitte luultavasti vastanneet virheistä ostajille myyjänä! Eli yhden linkin moka pitkässä ketjussa voi koitua tosiaan usean yksityisen henkilön/perheen murheeksi. Hyvä että asia saa julkisuutta!

    VastaaPoista
  4. On meidänkin anturat ja sokkeli valettu pakkasella kun ei ollut vaihtoehtoja. Piti vaan huolehtia lämmityksestä ja oikeista betonin lisäaineista. En ole huomannut mitään vikaa. 15 asteen pakkasessa ei betoniauto enää lähde asemalta. Siinä on raja.

    VastaaPoista
  5. minusta tuo sun "ei tässä ittelle tehä" juttu on jopa aiheetn koska -9 astetta ei todellakaan ole este valujen tekemiseen! Toki toi asenne tai mahdollisesti oikein hyvältä ja rehdiltä rakentajalta vain heitto "ei tässä ittelle tehä" oli aika tyly. Ei kuitenkaan viitsis loata koko rakennusmies sakkia turhilla jutuilla. Helvetin rankkaa duunia tekevät ymräri vuoden jotta me voitaisiin kauniissa taloissamme sievästi asustaa, eikä heidän tienisteilla kuitenkaan omaa hääppöistä mökkiä pystytetä...

    VastaaPoista
  6. Missään nimessä ei ollut tarkoitus kyseenalaistaa -9 asteessa tehtyjä valuja. Oli tarkoitus tuoda esille "ei tässä ittelle tehä" -asenne. Hankalissakin olosuhteissa voidaan tehdä aivan käypää jälkeä. Asenne ratkaisee.

    VastaaPoista
  7. Vastaava mestari on yksi vitsi. Ostimme OK-talon, jossa oli pientä ongelmaa mm. ilmastoinnin säätämättömyydessä.

    Vastaava mestari kertoi ettei hänen kanssaan oltu sovittu ilmastoinnin säätämisestä - huolimatta että hänen olisi pitänyt huolehtia että perussäädöt on tehty. Eli epäilemättä hän ei ole huolehtinut mistään muustakaan. Mikä lie vastuu ja kenellä?

    VastaaPoista
  8. "Ei tässä ittelle tehä"

    Voi tarkoittaa sitäkin että on ostettu kallista nopeasti kuivuvaa pakkaskestoista betonia. Omaa tehdessä säästettäisiin ja odotettaisiin parempaa säätä.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Toivon kuitenkin, että pysytään asiassa.